Pitkät - LP 118 30.10.2022

Melankolian neljä huonetta1

Pitkät - LP 118

Tervetuloa Euroopan unionin köyhimpään kolkkaan, jossa demokratia on muuttunut vitsiksi.

Ilkka Karisto matkusti Sunny Beachin bailuhelvettiin, Euroopan suurimpaan romanislummiin sekä Vidinin hylättyihin tehdashalleihin. Kun Bulgaria liittyi EU:hun, kansalaisten toiveet olivat suuria. Heistä tuli kuitenkin b-luokan eurooppalaisia, jotka kelpaavat lähinnä muiden lapsenvahdeiksi, siivoojiksi ja prostituoiduiksi. Entinen sosialistinen utopia on nyt kapitalistinen dystopia.

OLEN NÄHNYT toksisen maskuliinisuuden tulevaisuuden, ja sen nimi on Sunny Beach. Tätä kaikkea se on: Nuhruisia kojuja, joissa myydään popperseja, Viagraa ja ”yrttiviagraa”. Rantapyyhkeitä, joihin on painettu sellaisia tekstejä kuin ”Save a lollipop, suck a dick”.

Möliseviä miesporukoita hakkaamassa nyrkkeilypallokonetta, jonka digitaalinäyttö kertoo, kenen lyönti on kovin. Tarkkuusammuntaa ilmakiväärillä, tarkkuusammuntaa jousipyssyllä. Leuanvetokisoja. Englantilaisia pekoniaamiaisia ja kahdentoista tequilapaukun tarjouksia. Happy hour -mainoksia, joihin on kirjoitettu liidulla ”päivän vitsejä” (Ladies, what’s the difference between being horny and hungry? Where you put the cucumber.).

Aikuisia miehiä, jotka viheltelevät ja huutelevat teinityttöjen perään. Seksikauppoja ja strippiklubeja.

Karaokebaari, jossa sata brittiä karjuu Oasista nyrkki pystyssä ja jossa asiakkaat saavat haastaa karaoke-emännän kivi-sakset-paperi-kisaan ja voittaessaan lyödä tätä naamaan pehmeällä mailalla.

Elähtänyt Elvis-imitaattori ja vielä elähtäneempi Elton John -imitaattori, joista kumpikaan ei pysy nuotissa.

Rantaterassilla pyllynsä paljastava tanssijatar, jota lapsiperhe välttelee katselemasta ja jonka humalaiset prätkäjengiläiset kutsuvat esityksen jälkeen pöytäänsä kourittavaksi.

Katukiveyksellä kerjäävä vakavasti kehityshäiriöinen romanipoika, joka voihkii ja vääntelehtii ja alkaa ulvoa turistin nähdessään.

Neljätoista nilkastaan rautaputkeen kahlittua papukaijaa kirkumassa yhtä aikaa ja pyrkimässä lentoon. Mies, joka tuon kakofonian keskellä kaupittelee turisteille mahdollisuutta ottaa itsestään kuva papukaija olallaan. Turisti, joka tarttuu mahdollisuuteen. Papukaija, joka ei suostu asettumaan turistin olalle vaan yrittää yhä pakoon.

Rannassa yksi turisti-isä maksaa puoliväkisin poikansa keinuun, joka sinkauttaa lapsen valjaissa kymmenen metrin korkeuteen, kerta toisensa jälkeen. Poika haluaa pois, mutta isä vain nauraa, samoin keinun hoitaja. Lapsen huuto yltyy ja silmissä näkyy puhdas kauhu. Kun hänet lopulta päästetään takaisin maan pinnalle, hän juoksee kyyneleet silmissä pakoon omaa perhettään.

Myytävänä on ihan kaikkea. Kääntöveitsiä, Arnold Schwarzeneggerin muotokuvia, peniksenmuotoisia pullonavaajia. Zippo-sytytin on näköjään täällä yhä kova juttu. Muovia, loputtomasti muovia. Muovipulloja, muovimukeja, muovisandaaleja, muovisia dildoja, muovisia krokotiilejä, muovisia Teräsmies-nukkeja, muovisia lelupanssarivaunuja, joiden piiput sojottavat suoraan Mustallemerelle.

SUNNY BEACH on ääriesimerkki Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden hallitsemattomasta rakennemuutoksesta. Se oli sosialistinen utopia, josta tuli kapitalistinen dystopia.

Sunny Beach rakennettiin 1950-luvun lopulla vehreäksi, puutarhamaiseksi lomakohteeksi, jonka ajateltiin sopivan ennen kaikkea terveys- ja perhelomailuun. Alueelle istutettiin 300 000 puuta ja 770 000 koristepensasta ja 100 000 ruusua. Hotelleja oli aluksi vain kolmekymmentä.

Kaikki oli suunniteltu tarkkaan kommunistisen puolueen elimissä. Sunny Beachista haluttiin tehdä Bulgarian näyteikkuna ulkomaailmalle, ja se sai nopeasti lempinimen ”Punainen Riviera”. Tänne houkuteltiin turisteja kaikkialta itäblokista mutta myös lännestä: Britanniasta, Saksasta, Suomesta.

Sosialismin vuosikymmeninä Sunny Beachilla ehti käydä yhteensä viisi miljoonaa ulkomaalaista turistia.

Nyt tänne saapuu joka vuosi viisi miljoonaa turistia toteuttamaan omia tarpeitaan, mitä ne nyt kenelläkin ovat. Puut ja ruusupensaat on kaadettu jo kauan sitten. Niiden paikalla kohoaa toinen toistaan mauttomamman näköisiä hotellikomplekseja, joiden arkkitehtonista tyylisuuntaa kutsutaan Bulgariassa nimellä ”mafiabarokki”.

”Kaikki oli ennen niin erilaista”, Malina Stratieva sanoo ja sytyttää ohuen savukkeen omistamansa pienen hotellin takapihalla. ”Koko kaupunki oli täynnä puita, kaikki oli niin vihreää.”

Stratieva on jo eläkeiässä mutta ei ole malttanut lopettaa työntekoa. Hän on nähnyt läheltä Sunny Beachin historian koko kaaren. Hän oli pikkulapsi, kun Sunny Beach rakennettiin ja hänen isänsä sai työpaikan turismia pyörittäneen valtionyhtiön Balkantouristin pääkirjanpitäjänä.

Oman Sunny Beach -uransa Stratieva aloitti vuonna 1974 vastaanottovirkailijana hotelli Tundjassa. Muutaman vuoden päästä hän yleni oppaaksi ja sai emännöidä ulkomaisia turistiryhmiä. Se oli iso juttu, sillä siihen aikaa Bulgaria oli erittäin suljettu kommunistinen valtio.

”Sunny Beach oli Bulgariassa yksi harvoista paikoista, joissa ylipäänsä pääsi kosketuksiin länsimaalaisten kanssa.” (Suomalaisista turisteista Stratieva muistaa sen, että heillä oli usein omat ruuat mukana.)

Sunny Beachilla saattoi jopa kuulla länsimaisia musiikkiartisteja. Kaupungissa järjestettiin kesäisin Kultainen Orfeus -laulukilpailut, ja vuosien saatossa siellä ehtivät esiintyä muun muassa Marion Rung, Julio Iglesias, Tina Turner ja Boney M.

Ruokakin oli erilaista kuin muualla Bulgariassa. Sunny Beachin ravintoloilla oli erivapaus tarjota ”kansainvälistä keittiötä” eli esimerkiksi simpukoita. Balkantourist kehitti myös aivan uudenlaisen ruokalajin, shopska-salaatin, ja alkoi markkinoida sitä perinteisenä maalaisihmisten kansanruokana. (Nykyisin shopska-salaatti on Bulgarian yleisin ja tunnetuin ravintolaruoka.)

Retkiä oli paljon, ja osa niistä oli pakollisia. Ulkomaalaisille vieraille haluttiin näyttää bulgarialaisia kansantansseja ja varietee-esityksiä. Heitä vietiin myös ulkomaille.

”Bukarest, Istanbul, Moskova...”, Stratieva luettelee.
Moskova? Sehän on 1 900 kilometrin päässä.
”Moskovaan lennettiin”, Stratieva sanoo. ”Moskovan-retket kestivät kolme päivää. Ne olivat suosittuja, koska viisumia ei tarvittu. Matka Sunny Beachille oli monille helpoin tapa päästä käymään Neuvostoliitossa.”

Kommunismin romahdettua kaikki muuttui. Ensin turistit kaikkosivat muutamaksi vuodeksi lähes kokonaan. Sunny Beachin konsepti piti ajatella täysin uusiksi, kuten tietysti koko yhteiskunta. Se, mitä Sunny Beachille sitten tapahtui, on kuin Bulgarian kaoottinen 1990-luku pähkinänkuoressa.

Kaikki yksityistettiin. Hotelleja ja muita kiinteistöjä ei kuitenkaan myyty vapailla markkinoilla, vaan neuvottelemalla. Näihin kauppoihin liittyi isoja pankkilainoja ja monimutkaisia järjestelyjä. Paikallispoliitikot, bisnesmiehet ja rikolliset löysivät yhteisiä intressejä – välillä nämä kolme ihmisryhmää myös yhdistyivät yhdessä ja samassa ihmisessä.

Bulgarialaisten kielenkäyttöön syntyi käsite ”big boss” tarkoittamaan mafiajohtajaa.

Maa vajosi kansainvälisissä korruptiovertailuissa Zimbabwen, Valko-Venäjän ja Meksikon alapuolelle.

Sunny Beachissa valtion omistukseen jäi lopulta vain perusinfrastruktuuri: sähköt, vesi, kadut ja jalkakäytävät. Malina Stratieva oli edennyt oppaan töistä hallintoon, ja vuonna 1994 hänet nimitettiin valtionyhtiö Sunny Beach AG:n yhdeksi johtajaksi. Hänen tehtävänään oli panna paikat kuntoon; kommunismin jäljiltä viemäröinti, sähköverkosto ja jätehuolto olivat huonossa kunnossa.

Se ei ollut helppo homma. Stratievan piti käydä neuvotteluja satojen eri kiinteistönomistajien kanssa ja yhdistellä heidän toiveitaan virkamiesten tahtoon ja määräyksiin. Erityisen hankalaksi työn teki se, että samaan aikaan Sunny Beachillä alkoi hurja rakennusbuumi. Hotellien majoituskapasiteetti kymmenkertaistui, eikä kaupunkisuunnittelu ollut enää kenenkään näpeissä. Vanhoja sosialismin aikaisia hotelleja jyrättiin kumoon ja uusia nousi tilalle luvalla tai luvatta. Jos jonnekin väliin sattui jäämään tyhjä maapläntti, siihen nousi nopeasti dinosauruspuisto tai jokin muu älyttömyys.

”En ymmärrä, miten selvisin niistä vuosista hengissä”, Stratieva sanoo ja sytyttää taas uuden savukkeen.

Tässä myllerryksessä Sunny Beach sai nykyisen ilmeensä – ja maineensa. Sinne alettiin lennättää enemmän ja enemmän pakettimatkalaisia. Ja koska Bulgariassa kaikki oli halpaa, myös alkoholi, Sunny Beach veti puoleensa eritoten nuorisoa. Siitä alettiin puhua uutena Ibizana, jossa juhlat jatkuvat aamuun asti ja kaikki on sallittua.

SAAVUN Jack’s -baariin sovitusti kolmelta iltapäivällä ja pääsen heti todistamaan, kuinka kolmen ruotsalaisen miehen seurue tilaa viiden litran drinkin nimeltä ”Head fucker”.

--

Tilaa Long Play ja lue koko juttu täältä.

Tämä oli ilmainen näyte.
Tue itsenäistä laatujournalismia ja tilaa Long Play.

Ryhtymällä tilaajaksi saat joka vuosi luettavaksesi 12 uutta pitkää juttua, jotka ovat kuunneltavissa myös äänikirjoina.

Tilaa

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään.

Kirjoittaja

Ilkka Karisto

Melankolian neljä huonetta1

Pitkät - LP 118

Tämä oli ilmainen näyte.Tue itsenäistä laatujournalismia ja tilaa Long Play.

Kirjoittaja

Tämä oli ilmainen näyte.
Tue itsenäistä laatujournalismia ja tilaa Long Play.